Etelä-Savon Vuoden Kylän valinnalla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan tunnettavuutta ja näkyvyyttä. Tavoitteena on löytää aktiivisia kyliä, tuloksellista kylätoimintaa ja saada hyviä esimerkkejä kylien toiminnasta ja yhteistyöstä. Vuoden Kylän valinnassa painotetaan kylien kehittämisen suunnitelmallisuutta, pitkäjänteisyyttä ja uutta luovaa toimintaa sekä tulevaisuuteen suuntautumista. Ilmianna kyläsi alla olevan lomakkeen avulla
Lisäksi toivomme esityksiä:
– kylätoiminnan tiennäyttäjäksi (henkilö, joka on toiminut pitkäaikaisesti kylätoiminnan valtakunnallisen tai paikallisen toiminnan kehittämiseksi)
– maaseututoimijaksi (henkilö, joka on ansioitunut Leader-toiminnassa tai paikallisessa kylätoiminnassa)
– maaseutukasvoksi (julkisuuden henkilö, joka toiminnallaan on tehnyt maaseutua tunnetuksi).
Hakulomakkeet löydät alla olevista linkeistä.
Hakemukset tulee lähettää 31.5. mennessä. Myöhässä tulleet hakemukset huomioidaan seuraavan vuoden haussa.
ANSIOMERKIT
Ansiomerkit ja viiri
ALUEELLISET
Etelä-Savon vuoden kylä
Järjestöneuvottelukunta
Paikallis(toimija)koulutus
VALTAKUNNALLISET
Kylätoiminnan tiennäyttäjä
Vuoden maaseutukasvo
Vuoden maaseututoimija